3.5.2014

Some Make Up Supplies

Hiio hoi!

Mulla oli/on edelleen aivan mahtava olo, vapun kunniaksi heräsin torstaiaamuna nenä tukossa, olen aivastellut siitä lähtien ja joutunut kulkenut nenäliinan kanssa. Ei sinänsä yllättävää, on tässä jo muutamat edellis päivät pitänyt aivastella aika tiuhasti mutta torstaina se tuli sitten kunnolla.

Ja arvatkaa kenellä oli keskiviikkona viimeinen harjoittelupäivä?! Vähän yli 3 kuukautta tätä takana.. huhhuh. En olisi kyllä uskonu että jämähdän tuonne kolmeksi kuukaudeksi, ottaen huomioon miten pitkältä se kaksi kuukauttakin tuntui alussa...

Siinä pikaiset kuulumiset, mutta nyt ehkä itse postaus aiheeseen.
Ajattelin tehä tällasen pienen postauksen eniten käytetyistä meikeistä, tai paremminkin ehkä meikeistä mitä käytän yleensä kun naamaani sotken.



Aina ennen kuin alan laittaan mitään naamaani, levitän tätä "kasvovettä" kuivimmille kasvon alueille. Ei olekkaan itselle tullut ennemmin vastaan kasvovettä, joka on koostumukseltaan hieman geelimäinen. En myöskään koskaan käytä minkäänlaisia päivävoiteita. Iho tuntuu vain kamalan tukkoiselta ja paksulta ja saa ainoastaan aikaan epäpuhtauksien syntymisen.

 
Ensimmäisenä käytän tätä Garnierin Roll- On:ia  tummiin silmänympäryksiin, minkä jälkeen käytän Lorealin Nude Magique CC voidetta mahdollisiin punoituksiin. Näiden jälkeen käytän Lumenen perus meikkivoidetta (sävy Vanilla) ja pohja on valmis!


Kulmissa käytän näistä kolmesta eniten joko tuota kulmaväripalettia ja nopeisiin kulmiin yleensä Rimmelin perus kulmakynää. Kolmas kulmakynä on tälläinen vahamainen, jota on tullut kuitenkin käytettyä näistä kolmesta vähiten. Kulmaväripaletissa on mukana tuo vaalea vaha, millä pystyy muotoilemaan kulmansa ja sitten levittää vain väri päälle. Tällä saa hyvin täyteläiset kulmat aikaan ja tuo vaha pitää omat kulmat hyvin muodossa. 


Jos ja kun käytän luomivärejä; käytän tätä wet n wildin luomivärin pohjustusvoidetta. Lisää tästä tässä postauksessa.

Siinäpä osa paleteista mitä löytyy. Ylimmät ovat uudet tulokkaat, paletti mikä sisälsi kolme erilaista palettia; mattavärit, neutraalit värit ja helmiäisvärit. Nykyään käytän vähemmän luomivärejä, koska punaisten hiusten myötä on vähä vaikeampi kikkailla värien kanssa.

Neljä lineria mitä käytän aina. Wet n Wildin Mega Liner oli ennemmin oma lemppari, mutta nykyään teen kyllä enemmän Rimmelin Glam'eyes linerilla. Oriflamen silver river rajauspuikko, mitä käytän silmän sisäkulmaan. Perus musta kajaali, millä teen yleensä alaluomen rajauksia.

 Ripsien taivuttamista ja sitten Rimmelin Extra Super Lash ripsiväriä, mikä on noussut ykkös ripsariksi.


Ja silmämeikki ei ole mikään ilman kunnon räpsyttimiä. Siinäpä joitain mitä löytyy ja kolme alimmaista ovatkin eniten käytetyt. Mukana myös kuva ripsiliimasta mitä käytän; Royal eyelash adhesive.



CCUK:n Ivory puuterilla viimeistelen naamani ja Rimmelin aurinkopuuteria käytän korostuksiin. Tajusin nyt vasta kuinka paljo mulla oikeastaan on Rimmelin meikkejä. Ja niin kuin näkyy pitää varmaan pian ostaa uutta puuteria..
Tässä näitä eniten käytettyjä huulipunia. Lisäähän näitä maaleja olisi kaappi täynnä, mutta tässä ne millä yleensä pärjään. Alla myös paletista kuva, mistä löytyy jos jonkin väristä huulikiiltoa. Normaalisti buustaan huulipunaa läpinäkyvällä huulikiillolla, mikä saa huulet näyttämään täyteläisiltä.





 
Arvatkaahan mitä? Siinäpä oikeastaan kaikki mitä tähän naamaan menee. Näillä syntyy hyvin perusmeikit, sekä vähän raskaammat, juhlavammat ja bilemeikitkin! Huomaatte varmaan, etten esim. käytä mitään poskipunia, olen todennut että ne ei ole mun juttu alkuunkaan. Pärjään ilmankin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti